Eosinofiilit ovat valkosoluja, jotka ovat tärkeitä välittäjäsoluja erityisesti allergisissa reaktioissa, tulehdusprosesseissa ja puolustuksessa parasiittejä vastaan. Veren ja kudosten eosinofilia tunnistetaan yhdeksi tärkeimmäksi toimijaksi immuniteetissa loisia vastaan ja allergisten sairauksien patogeneesissä. Termit ’’pulmonaarinen eosinofilia’’ ja ’’keuhkojen eosinofiilinen tulehdus’’ kattavat kirjallisuudessa laajan alan tarttuvia ja ei-tarttuvia keuhkosairauksia koirilla ja kissoilla, joihin liittyy eosinofiilien tunkeutuminen keuhkoihin, ja toisinaan myös perifeerinen veren eosinofilia. Termistö ja sairauksien luokittelu kuitenkin vaihtelee kirjallisuudessa ja tutkimuksissa runsaasti. Vain muutamat tutkimukset ovat käsitelleet koiran ja kissan eosinofiilisten keuhkosairauksien kirjoa laajemmin.

Keuhkojen eosinofiilinen tulehdus liittyy moniin, taudinkuvaltaan toisiaan muistuttaviin oireyhtymiin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tehdään katsaus koirien ja kissojen eosinofiilisiin keuhkosairauksiin, joista käsitellään kissan astmaa, koiran eosinofiilistä bronkopneumopatiaa ja eosinofiilistä bronkiittia sekä koiran ja kissan eosinofiilistä keuhkotulehdusta aiheuttavia loisia. Näiden sairauksien etiologiaa ja patofysiologiaa, anamneesia, oireita, diagnostiikkaa sekä hoitoa ja ennustetta käsitellään yleisesti.

Keuhkojen eosinofiilinen tulehdus voi kehittyä vasteena lois-, sieni- tai kasvainsairauksille tai immunologisena vasteena tuntemattomalle laukaisijalle. Eosinofiilisten keuhkotulehdusten jaottelussa hyödynnetään hematologiaa, diagnostista kuvantamista ja bronkoskopiaa sekä keuhkohuuhtelunäytteen sytologista arviointia. Tarkan diagnoosin asettaminen voi olla vaikeaa, sillä oireenkuva ja rintaontelon kuvantamislöydökset voivat olla päällekkäisiä. Eosinofiilisille keuhkotulehduksille on ominaista yskä, keuhkokudoksen eosinofilia, ja usein myös veren eosinofilia. Useimmissa tapauksista etiologia ei selviä.

Eosinofiilinen keuhkosairaus (eosinophilic lung disease, ELD) terminä tunnetaan hyvin ihmis- ja eläinlääketieteessä, ja sen ajatellaan voivan koiralla johtaa erilaisiin kliinisiin oireyhtymiin: eosinofiiliseen bronkiittiin, eosinofiiliseen bronkopneumopatiaan sekä eosinofiiliseen granulomatoosiin, joista eosinofiilistä bronkopneumopatiaa ja eosinofiilistä bronkiittia pidetään yleisempinä kuin eosinofiilistä granulomatoosia. On vielä epäselvää, onko niillä sama etiopatogeneesi vai edustavatko ne täysin erillisiä sairausprosesseja. Kissoilla hengitysteiden eosinofiilinen tulehdus voi viitata löydöksenä loisten lisäksi allergeenien aiheuttamaan yliherkkyysreaktioon, kuten astmaan.

Vaste glukokortikoidihoitoon on liitetty immuunitoiminnan parametrien normalisoitumiseen kissan astmassa sekä koiran eosinofiilisessä bronkopneumopatiassa ja eosinofiilisessä bronkiitissa. Pitkittynyt tai jopa elinikäinen hoito on usein tarpeen, koska pahenemisvaiheet ovat yleisiä. Loisten mahdollisuus eosinofiilisen keuhkotulehduksen ja hengitystieoireilun aiheuttajana on tärkeää pitää erotusdiagnoosina myös Suomessa, erityisesti nuorilla koirilla ja kissoilla.

Lisätutkimusta aiheesta tarvitaan. Tutkimukset, joissa määritellään tiukemmat eosinofiilisten keuhkosairauksien alaryhmät, voivat tarjota parempaa ymmärrystä taudin molekyylimekanismeista ja taustalla olevasta immunopatogeneesistä, ja sen myötä parempaa hoitoa ja elämänlaatua, ennakoitavampaa hoitovastetta ja jopa sairauksista parantumista.