Mehiläisten tarhaaminen on tuhansia vuosia vanha käytäntö, joka on levinnyt maailmanlaajuiseksi. Tarhamehiläiset tuottavat hunajaa kasvien medestä ja samalla toimivat erittäin tärkeässä roolissa maailman ruoantuotannossa viljelykasvien pölyttäjinä. Mehiläistarhaajat taas yleensä keräävät hunajan pois pesästä ihmisten käytettäväksi. Viime vuosikymmeninä mehiläisiä on kuitenkin koetellut alati paheneva pölyttäjäkato. Mehiläisiin kohdistuu useita erilaisia merkittävästi niiden hyvinvointiin vaikuttavia uhkia, kuten tarttuvia tauteja ja torjunta-aineiden haitallisia vaikutuksia. Tässä kirjallisuuskatsauksessa valotetaan tarhamehiläisten hyvinvointiongelmia ja tekijöitä, joilla voidaan vaikuttaa niiden hyvinvointiin erityisesti hunajantuotannossa. Työ on tarkoitettu tietopaketiksi kaikille mehiläisten hyvinvoinnista kiinnostuneille.

Mehiläisillä esiintyy monia tarttuvia tauteja, jotka heikentävät niiden hyvinvointia ja aiheuttavat pahimmillaan mehiläisyhdyskuntien kuolemia. Bakteeritaudeista suurimpana uhkana mehiläisille pidetään erittäin herkästi tarttuvaa ja tuhoisaa esikotelomätää, joka tappaa mehiläistoukkia johtaen koko pesän kuolemaan ilman torjuntatoimenpiteitä. Sienitaudeista nosematoosi on yleinen mehiläisyhdyskuntaa heikentävä vaiva. Mehiläisillä esiintyy myös useita loisia, joista varroapunkki on merkittävin uhka mehiläisten hyvinvoinnille. Varroapunkki loisii mehiläisessä samalla levittäen viruksia. Virustaudit itsessään ovat harvoin tuhoisia mehiläispesille, mutta niiden on havaittu olevan haitallisimpia silloin, kun mehiläiset kärsivät samanaikaisesti varroatoosista. Myös tuholaishyönteiset, kuten vahakoisat ja aasianherhiläinen muodostavat uhkan mehiläisille levitessään yhä laajemmalle alueelle. Tämä korostaa mehiläishoitajien tärkeää tehtävää tautien ja tuholaisten varhaisessa havaitsemisessa ja ennaltaehkäisyssä.

Lisäksi laajalti maataloudessa käytettävillä torjunta-aineilla, kuten neonikotinoideilla ja glyfosaateilla on haitallisia vaikutuksia mehiläisiin. Torjunta-aineille altistuneet mehiläiset kärsivät muun muassa häiriintyneestä yksilönkehityksestä ja ongelmista medenkeruussa. Tulevaisuudessa olisikin syytä huomioida yhä tarkemmin käytössä olevien torjunta-aineiden haittavaikutukset pölyttäjiin. Myös ilmastonmuutos ja hyönteisten kokema lämpöstressi ovat kasvavia uhkia mehiläisille.

Mehiläishoidollisilla menetelmilläkin on suuri vaikutus tarhattujen mehiläisten hyvinvointiin. Mehiläisten oikeanlaisella ympäristöolosuhteisiin sopivalla jalostuksella ja rauhallisella käsittelyllä voidaan pienentää mehiläisten kuolleisuutta. Hyönteisten tunteista tai kivuntunnosta on vielä toistaiseksi vain vähän tietoa, joten kaikessa mehiläisten käsittelyssä ja mahdollisissa eutanasioissa tulisi huomioida aiheutetun kärsimyksen minimoiminen varovaisuusperiaatteen mukaisesti. Lisäksi erityisesti kylmän talven maissa on tärkeää huolehtia mehiläisten riittävästä talviruokinnasta ja talvehtimisen onnistumisesta muilla keinoin, kuten pesän suojaamisesta talvitappioiden vähentämiseksi.

Talviruokintavaihtoehtoja on useita erilaisia, eikä niiden parhaimmuudesta ole yksiselitteistä vastausta. Hunajan korvaamisella toisella ravinnolla on huomattu vaikutuksia ainakin mehiläisten geenien ilmentymiseen. Hunajalaaduilla on kuitenkin eroa, eivätkä kaikki hunajat välttämättä sovellu talviravinnoksi koostumuksensa vuoksi. Tällöin hunajankorvikkeiden, kuten sokeriliuosten, käyttö on välttämätöntä. Tutkimuksissa on havaittu eri korvikkeiden välillä eroavaisuuksia muun muassa niiden vaikutuksissa mehiläispopulaation kokoon ja sikiöintiin.