Tämä tutkielma käsittelee suomalaisten nuorten miesten tapaa navigoida death metal -musiikin luomisprosesseja ja musiikin ympärille muodostuvaa alakulttuuriryhmittymää tai skeneä. Tutkielmaa varten on suoritettu kolmen kuukauden mittainen etnografinen kenttätyöjakso Etelä-Suomessa kevät-kesällä 2023. Tutkimusaineisto koostuu pääasiallisesti osallistuvan havainnoin avulla kerätyistä kenttämuistiinpanoista. Tutkielmassa hyödynnetään myös death metal -musiikkiin sidotun visuaalisen materiaalin, kuten levynkansien ja valokuvien, aineistoanalyysia.

Death metal on metallimusiikin alagenre, jonka historia ulottuu 1980-luvun loppupuolelle. Death metallille ovat ominaisia murisevat vokaalit, meluisat ja äärisäröiset kitara- ja bassoesitykset. Death metal -rumpalit soittavat usein fyysisesti vaativia nopeita osuuksia. Tempo, tahti- ja sävellaji saattavat muuttua nopeasti. Death metal -sanoitusten teemoja ovat mm. kuolema, väkivalta, poliittinen konflikti, uskonto, yhteiskunnan ongelmat ja okkultismi. Genren sisällä on myös jaotteluja erinäisiin death metallin alagenreihin. Keskeiset tutkimuskysymykseni ovat; miten death metal -skeneä luodaan ja uusinnetaan niin fyysisenä paikkana kuin tyylillisenä tilana, kuinka autenttisuutta hahmotetaan, kuinka nuoret muodostavat eroja eri alakulttuurikategorioiden tai skenejen välillä, ja kuinka eri skenejä navigoidaan? Tutkielmani teoreettisen viitekehyksen kannalta keskeisiä teoreetikoita ovat alakulttuuriteoreetikot Dick Hebdige, Tony Jefferson ja Stuart Hall sekä skenetutkimusta edustava etnomusikologi Kevin Fellezs. Tutkielmassani death metal hahmotetaan alakulttuurina suhteessa valtavirtakulttuuriin. Death metal -toiminnan pääasiallinen miljöö on death metal -skene. Lisäksi sovellan myös kulttuurintutkijoiden Lawrence Grossbergin ja Simon Frithin teorioita aitouden kokemusten merkityksestä musiikissa. Hahmotan skenen ja tyylien navigointia antropologi Laura Bearin navigointi-teoriaa soveltaen.

Tutkielmassani argumentoidaan, että death metal -yhtyeissä soittavat nuoret omaksuvat genren tyylillisiä aspekteja taidokkaasti. Erityistä painotusta on aitouden kokemuksessa. Death metallin soittaminen on nuorille merkityksellinen harrastus. He voivat omaksua monia eri rooleja ollessaan aktiivisia toimijoita death metal -skenessä. Sama henkilö voi esimerkiksi soittaa useassa eri yhtyeessä, tehdä kuvataidetta ja nauhoittaa musiikkia. Tutkielma tuo esiin erinäisiä huomioita death metal -tyylin muodostamisesta ja nuorten tavasta navigoida myös erilaisten ala- ja valtakulttuurityylien välillä. Death metal -skenen ja erilaisten tyylien navigointi voi antaa positiivisia kokemuksia haasteiden hallitsemisesta ja yhteisöön kuulumisesta. Argumentoin myös, että death metal -skene voi toimia paikkana, jossa haastetaan valtakulttuurin ja sen arvoja. Tämä pitää sisällään mm. sopivuuden, siisteyden ja luonnollisiksi koettujen sukupuoliroolien tai -ominaisuuksien haastamista. Hahmotan death metal -skenen monisukupolvisena ja pitävän sisällään myös erilaisia pienempiä ryhmittymiä, jotka ovat paikkasidottuja. Laajempi kansainvälinen death metal -skene voidaan vuorostaan hahmottaa kuviteltuna yhteisönä Benedict Andersoniin viitaten. Nuoret luovat yhteyden tämän kuvitellun yhteisön historiaan ja myös tarkemmin suomalaisen death metal -skenen historiaan. Tämä voidaan nähdä myös historian navigointina.