Tutkielmassa pyritään luomaan johdonmukainen kuva roomalaisesta pedagogiikasta ensimmäisellä vuosisadalla jKr. Tutkielma yrittää vastata kysymykseen: miltä Quintilianuksen aikainen pedagogiikka näytti oppilaiden ja opettajien kannalta? Tutkielman on tarkoitus myös toimia oppaana antiikin pedagogiikkaan. Tutkielman ensimmäisissä luvuissa taustoitetaan Roomalaisen pedagogiikan alkuvaiheita, joita määritti mos maiorum, joka asetti kirjoittamattomat säännöt sille, miten lapsia tulisi kasvattaa ja opettaa. Perheen äiti huolehti lapsen varhaiskasvatuksesta, jonka jälkeen lapsen isä otti tämän hoiviinsa. Lapsi oli isän kanssa oppipoikamaisessa suhteessa n. 16-vuotiaaksi, jolloin lapsi puki toga viriliksen ylleen ja hänestä tuli laillisesti aikuinen. Tässä vaiheessa isä lähetti pojan jonkun tunnetun oraattorin luokse oppimaan retoriikkaa ja lakeja koulutukseen, jota kutsutaan nimellä tirocinium fori. Roomalainen pedagogiikka alkoi omaksua kreikkalaisia piirteitä hellenisaation myötä kolmannelta vuosisadalta eKr. eteenpäin. Kreikkalaiset opettajat perustivat Roomaan grammatiikan kouluja ja perinteisesti perhekeskeinen opetus alkoi hiljalleen menettää asemaansa. Lapsia lähetettiin nyt julkisiin kouluihin, joissa lapsia opettivat ammattiopettajat. Ensimmäisen vuosisadan aikana eKr. Roomaan perustettiin ensimmäiset retoriikan koulut, jotka korvasivat perinteisen tirocinium fori koulutuksen. Pedagoginen transformaatio oli valmis ensimmäisellä vuosisadalla jKr., jolloin roomalainen opetus oli menettänyt ainutlaatuiset piirteensä ja se oli muuttunut lähes identtiseksi kreikkalaisen pedagogiikan kanssa. Kuuluisin ensimmäisen vuosisadan opettaja oli Quintilianus, jonka teos Institutio oratoria tiivistää yhteen teokseen ajan roomalaisen kasvatuksen ja opetuksen. Historiallisen taustoituksen aineistona on käytetty useita antiikin lähteitä, sekä sekundäärilähteitä. Tärkein lähde on Suetoniuksen De grammaticis et rhetoribus. Tutkielman kolmannessa ja neljännessä luvussa tarkastellaan grammaatikon ja reetorin koulujen opintoja. Luvuissa on käytetty aineistona pääasiassa Institutio oratoriaa. Roomalaiset oppilaat aloittivat opintonsa kieltenopettajan parissa 7-vuotiaina. Kieltenopettajan koulussa lapset oppivat puhumaan, kirjoittamaan ja lukemaan latinaa ja kreikkaa. He aloittivat opintonsa aakkosilla, numeroilla ja tavuilla, jonka jälkeen he alkoivat lukea sanoja ja lauseita. Kieltenopinnot päättyivät 11-vuotiaana, jolloin lapset siirtyivät seuraavalle opintoasteelle grammaatikon kouluun. Grammaatikko opetti lapsia lukemaan, lausumaan ja tulkitsemaan runoilijoita. Grammaatikon koulussa lapset alkoivat myös seuraamaan Kreikasta lainattua progymnasmataa. Progymnasmata oli neljätoistaportainen opetussuunnitelma, jonka tehtävä oli valmistella oppilas harjoituspuheiden, eli deklamaation, opintoja varten. Grammaatikon koulu loppui noin 16-vuotiaana ja sitä seurasi kolmas ja viimeinen opintoaste eli reetorin koulu. Reetorin koulussa analysoitiin puheita ja harjoiteltiin niiden laatimista. Reetorin opinnot päättyivät deklamaatioon. Tutkielman viidennessä luvussa tarkastellaan antiikin opettajien ja oppilaiden arkea. Oppilaidenkoulupäivät eivät eronneet suuresti nykypäivän koulujen arjesta. Oppilaat menivät kouluun varhain aamulla, ja tekivät siellä opettajan laatimia tehtäviä, jotka opettajat sitten tarkistivat. Keskipäivällä pidettiin lounastauko, jonka jälkeen opinnot jatkuivat iltaan saakka. Rooman opettajat pitivät nykypäivän standardeilla luokissaan kovaa kuria. He puuttuivat oppilaiden virheisiin herkästi, ja pitivät jatkuvasti huolen lausumisen ja kirjoittamisen täsmällisyydestä. Fyysiset rangaistuksetkin olivat yleisiä. Oppilailta taas odotettiin ahkeraa työmoraalia ja itsehillintää. Oppimateriaalit olivat moninaiset, yleisimpiä niistä olivat käännös- tai tulkintatehtävät mallitekstien pohjalta. Myös kolumnityyppiset tehtävät olivat laajalti käytössä. Luvun lähteenä toimii useiden antiikin lähteiden lisäksi Colloquia hermeneumata pseudodositheana.