Tutkielma pyrkii musiikkianalyysin keinoin selvittämään ihmisen ja tietokoneen välistä vuorovaikutusta ns. interaktiivisissa järjestelmissä. Tutkielma keskittyy kahden hierarkiattoman interaktiivisen järjestelmän analyysiin. Nämä järjestelmät ovat George Lewisin Voyager ja Jeffrey Albertin Interactive Musical Partner. Tutkimusmateriaalina toimii konserttitilanteista tehdyt äänitteet. Tutkimusmetodeina sovelletaan yleisiä improvisaation ja vuorovaikutuksen analysointimetodeja musiikissa. Metodologian pohjalta on mahdollista havaita ns. vuorovaikutustapahtumia, jotka määrittelevät musiikillisen vuorovaikutuksen toteutumista. Tutkielmassa hahmotellaan musiikillisen vuorovaikuttamisen malli, jota sovelletaan tietokoneimprovisaatioon. Lisäksi tutkielmassa kartoitetaan interaktiivisten järjestelmien monimuotoisuutta ja tutkimuskenttää.

Tutkielman kannalta on oleellista selvittää pätevätkö improvisoitua musiikkia muokkaavat vuorovaikutustekijät myös silloin, kun esiintyvässä kokoonpanossa on mukana improvisoiva tietokonealgoritmi? Oletuksena on se, että improvisoidun esityksen narratiivinen luonne on avoin ja jokainen esitys muotoutuu uudeksi ja erilaiseksi esiintyvän kokoonpanon yhteistyön ja vuorovaikutuksen perusteella. Tarkemman analyysin kohteena olevat tietokonealgoritmit ovat luonteeltaan autonomisia, eli ne kykenevät tuottamaan omaa musiikkia ilman sisään ajettavaa musiikkidataa. Algoritmit kykenevät myös kuuntelemaan ja analysoimaan niiden kanssa soittavien muusikoiden tuottamaa materiaalia ja tämän analyysin perusteella muokkaamaan omaa ulosantiaan. Vuorovaikutuksen kaksisuuntaisen toteutumisen kannalta on tärkeää, että molemmat improvisoivan kokoonpanon jäsenistä voivat vaikuttaa toistensa musiikilliseen ilmaisuun. Tällöin kyseessä on ohjauksen (control) ja palautteen (feedback) muodostama vuorovaikutussilmukka.

Tutkimukseni perusteella on mahdollista todeta, että tietyt improvisaation periaatteet toteutuvat myös interaktiivisten järjestelmien kohdalla. Äänitteissä oli havaittavissa vuorovaikutus-tapahtumia, joilla oli vaikutusta esitysten muotoon ja rakenteeseen. Esitysten lopullinen musiikillinen ulosanti muokkantui esityksen kuluessa perustuen kaksisuuntaiseen vuorovaikutussilmukkaan. Algoritmeihin ei vaikutettu esiintymistilanteessa minkään ulkoisen kontrollointijärjestelmän avulla, joten esitysten kuultavat lopputulokset olivat esiintymistilanteessa luotujen vuorovaikutuksellisten toimintojen summa. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että oikeanlaisella ohjelmoinnilla on mahdollista simuloida inhimillisten muusikoiden toimintaa improvisaatiossa.