Eino Ruutsalon (1921–2001) oli Suomen taidekentällä poikkeuksellisen monipuolinen hahmo, joka vuosina 1952–1998 teki yli 40 elokuvaa ja yli 2000 muuta teosta (grafiikkaa, maalauksia, veistoksia, valokineettisiä teoksia, kuvarunoja jne.). Hän oli eri taiteenlajien välillä työskentelevän nykytaiteilijan prototyyppi, joka liikkui sujuvasti myös kansainvälisillä kentillä.

Tässä tutkielmassa olen pyrkinyt selvittämään, missä määrin Ruutsalo oli nykytaiteen konventioiden edelläkävijä Suomessa. Tutkimusmetodinani on biografinen tutkimus, jota perustelen sillä, että Ruutsalon persoonasta ja urasta on saatava ensin kattava kokonaiskuva, ennen kuin hänen tuotantoaan voidaan lähestyä pelkän teosanalyysin kautta. Biografista tutkimusmetodia täydennän kuuden Ruutsalon vuosien 1957–1961 maalauksen lähiluvulla, jonka avulla pyrin hahmottamaan Ruutsalon taiteellista kehitystä ja irtautumista esittävyydestä. Tutkielmani tavoitteena on tuoda uutta tietoa paitsi Eino Ruutsalosta myös Suomen nykytaiteen juurista. Käsittelen myös Ruutsalon vuosina 1952–1961 tekemät elokuvat.

Olen saanut perikunnalta käyttööni Eino Ruutsalon yksityisarkiston, jota kukaan ei ole aiemmin käynyt läpi. Se sisältää muun muassa Ruutsalon julkaisemattoman muistelmakäsikirjoituksen, kirjeenvaihtoa, muistiinpanoja, lehtileikekansioita, valokuvia, näyttelyluetteloita jne. Muu lähdeaineistoni koostuu julkisista arkistoista ja kirjastoista (Kuvataiteen keskusarkisto, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Kansalliskirjasto jne.) löytyvästä materiaalista, haastatteluista, lehtiartikkeleista sekä tietenkin Ruutsalon teoksista.

Lähtemällä taidekouluun New Yorkiin vuonna 1949 Ruutsalo osoitti, että aloitteleva kuvataiteilija voi hakea oppia muualtakin kuin Pariisista. Ruutsalo kasvoi taiteilijaksi vuosina 1956–1959 työskennelleessään Brondan vintin ullakkoateljeessa. Toimeliaisuutensa ja idearikkautensa vuoksi hänestä tuli Brondan vintin taiteilijaryhmän johtohahmo. Järjestämällä ullakkoateljeessaan omia näyttelyitä Ruutsalo ja muut Brondan vintin ryhmän jäsenet näyttivät esimerkkiä siitä, että taiteilijat voivat toimia myös virallisten taideinstanssien ulkopuolella. Se, että Brondan vintistä tuli Ruutsalon taitavan kampanjoinnin ansiosta lyhyessä ajassa käsite, havainnollisti viestinnän merkitystä taiteilijan tai taiteilijaryhmän lanseerauksessa. Ruutsalon ja Brondan vintin ryhmän näkökulma oli kansainvälinen. He pitivät alusta lähtien näyttelyitä myös ulkomailla ja saivat siellä paremman vastaanoton kuin kotimaassaan. Ruutsalo todisti myös, että taiteilija voi työskennellä vapaasti eri välineillä ja jopa yhdistää niitä. Yhdistämällä kuvataiteen keinoja liikkuvaan kuvaan Ruutsalo raivasi tietä suomalaiselle video- ja mediataiteelle. Ruutsalo siis sovelsi jo 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa monia nykytaiteen konventioita, joten näiltä osin häntä voidaan pitää edelläkävijänä Suomessa.

On väitetty, että Ruutsalo olisi perehtynyt New Yorkissa abstraktiin ekspressionismiin ja tuonut sen sieltä Suomeen. Tutkielmassani kumoan tuon väitteen, paitsi Ruutsalon julkaisemattomaan muistelmakäsikirjoitukseen nojautuen, myös sillä perusteella, että Suomeen palattuaan Ruutsalo etsi vielä pitkään omaa tyyliään ja irtautui esittävyydestä vasta 1950-luvun lopulla.

Siirryttyään pois esittävyydestä vuosina 1958–1959 Ruutsalo vei maalauksissaan abstraktin ilmaisun äärimmilleen kunnes katsoi vuonna 1961 käyttäneensä kaikki maalauskankaan mahdollisuudet loppuun saamatta teoksiinsa silti riittävästi liikettä ja ulottuvuutta. Siihen asti Ruutsalo oli tehnyt maalauksia ja elokuvia rinnakkain osaamatta yhdistää niitä. Ryhtymällä maalaamaan kankaan sijaan filmille hän pääsi ulos taiteellisesta umpikujastaan. Ruutsalo koki suoraan filmikalvolle maalattujen elokuvien olevan kiinteä osa hänen maalaustaiteeseen lukeutuvaa tuotantoaan. Aloitettuaan 1950-luvulla elokuvantekijän uransa melko perinteisillä dokumenttifilmeillä Ruutsalo teki 1960-luvun alussa irtioton ”esittävyydestä” (kertomuksellisuudesta) myös filmituotannossaan ja suuntautui kohti nonfiguratiivista, kuvalliselle ilmaisulle rakentuvaa, puhdasta, itsenäistä filmitaidetta. Vaikka Ruutsalo hylkäsi maalauskankaan pitkäksi aikaa vuonna 1961, hän jatkoi informalismiaan, abstraktia ekspressionismiaan ja rytmimaalaustaan tekemällä liikkuvia maalauksia valkokankaalle 1960-luvun kokeellisissa lyhytelokuvissaan.