Tutkielmassa käsitellään suomalaisen Valokuva-lehden uudistumista vuosien 1996 2000 aikana ensin(Valo)KUVA-nimiseksi julkaisuksi (1996 1997) ja myöhemmin KUVA-nimiseksi visuaalisen kulttuurin aikakauslehdeksi (1998 2000). Tutkielmassa tarkastellaan, millä tavoin julkaisujen muotoutuminen suomalaisen valokuva-alan lehdistä visuaalisen kulttuurin aikakauslehdiksi näyttäytyi julkaisujen verbaalisissa sekä toisaalta visuaalisen suunnittelun diskursseissa. Tutkimuskysymyksenä on, millaista kuvaa visuaalisen kulttuurin tutkimuksesta lehtien diskurssit antavat, ja miten nämä diskurssit rakentuvat. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan myös, millainen asema valokuvalla oli lehdissä.

Tutkielman aineistona ovat (Valo)KUVA- ja KUVA-lehtien vuosikerrat vuosilta 1996 2000 (yhteensä 18 irtonumeroa) sekä ennen vuotta 1996 ilmestyneet Valokuva-lehdet. Metodeina toimivat määrällinen sisältöanalyysi sekä laadullinen lähiluku. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimivat visuaalisen kulttuurin tutkimuksen teoriat ja historia, nykyvalokuvataiteen historia ja teoria sekä graafisen suunnittelun teoria, erityisesti dekonstruktiivisen visuaalisen suunnittelun teoria. Tutkielmaa varten on tehty myös taustoittavia haastatteluja.

Tutkielma jakautuu johdantoon (luku 1.), julkaisujen historiaa ja kontekstia valottavaan lukuun (luku 2.), visuaalisen kulttuurin paradigman syntyä ja teoriaa taustoittavaan lukuun (luku 3.) sekä kahteen analyysilukuun (luvut 4. ja 5.), joissa keskitytään sekä (Valo)KUVA- ja KUVA-lehtien tekstisisältöihin ja visuaaliseen suunnitteluun. Tutkielman päättävä luku (luku 6.) luo synteesin johtopäätöksistä.

Tutkijan hypoteesina on, että merkittävää julkaisuissa oli kuvan ja tekstin yhteen limittyminen. Lehtien visuaalisuus rakentui ajan graafisen suunnittelun virtausten, kuten digitaalisen suunnittelun murroksen ja postmodernin suunnittelun estetiikan kautta. Lehtien visuaaliseen suunnitteluun liittyvät ratkaisut olivat myös tietoinen strategia haastaa lukijaa ja tukea lehden teksteissä esiintyvää kriittistä, lukijaa haastavaa kuvallisuuden konstruoidun luonteen huomioivaa ja purkavaa asennetta.

Tutkielman tuloksina näyttäytyy, että julkaisuissa esiintyi suuntautuminen valokuvataiteen pariin, kuitenkin niin, että sen rinnalle tuotiin myös muita aiheita. Monista teemoista näyttäytyy kolme suuntaviivaa, jotka ovat ohjanneet julkaisuja. Nämä ovat visuaalisuuden ja valokuvan kentän laajeneminen, representaatioon liittyvän puheen ja teoretisoinnin lisääntyminen sekä kiinnostus mediaan ja teknologiaan. Ylipäätään molempia julkaisujen voidaan sanoa siirtyneen kuvien esittämisestä niiden kriittiseen tarkasteluun ja tekijälähtöisyydestä katsojalähtöisyyteen ja kuvien vastaanotosta puhumiseen.

Analyysissa erityisesti luovien puhetapojen ja tyylin merkitys julkaisuille näyttäytyy merkittävänä. Uusien aihesisältöjen lisäksi lehdet loivat uudenlaista taidepuheen diskurssia, joka salli luovan kielenkäytön, korkean ja matalan rekisterien sekoittamisen ja kielen konstruoidun luonteen paljastamisen. Myös perinteistä taide- ja aikakauslehden muotoa rikkova kokeileva ja dekonstruktiivinen visuaalinen suunnittelu osaltaan tuki tekstien tapaa rikkoa diskursiivisia rajoja.